Alushameita, hajusuolaa ja tonttuja – Pekka Vuori lastenkirjakuvittajana

Nyt lainattavissa | Kiertonäyttely

Kuvittaja-kirjailija Pekka Vuori täytti 85 vuotta vuonna 2020. Juhlavuoden kunniaksi Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi ja Suomen Kirjainstituutti tuottivat koko perheen kiertonäyttelyn Alushameita, hajusuolaa ja tonttuja – Pekka Vuori lastenkirjakuvittajana.

Helsingissä asuva Pekka Vuori syntyi Kiikassa 12.11.1935. Vuori kävi Tyrvään yhteiskoulua ja valmistui graafikoksi Ateneumin Taideteollisesta oppilaitoksesta vuonna 1956.

Pitkän ja monipuolisen työuransa aikana Pekka Vuori on kirjoittanut ja kuvittanut 11 lastenkirjaa. Tunnetuimpia niistä ovat palkitut teokset Kadonneet alushameet (Otava 1987) sekä Korvatunturi (Otava 1999). Uusi näyttely kertoo, miten Pekka Vuoren lastenkirjakuvitukset syntyvät.

”Näyttelyssä on esillä myös useita kuvitusoriginaaleja. Kiertonäyttelyn tilaaja voi valita kuhunkin näyttelytilaan sopivat teokset”, kertoo Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin amanuenssi Emilia Heikkilä.

Vuorella on oma tunnistettava kynänjälkensä. Kuvat ovat oivaltavia ja niissä on hyväntahtoista huumoria. Pekka Vuoren lapsuuden maisemat Kiikasta ja luontokokemukset ovat seuranneet mukana satukirjoihin.

”Kuva on lukemisen keidas. Se virittää lukemista”, kuvailee Pekka Vuori kuvan ja tekstin suhdetta.

Näyttelyn kiertoaikataulu

22.6.–31.8.2020, Mouhijärven kirjasto, Sastamala
1.–30.9.2020, Pehulan koulu, Sastamala (ei avoinna yleisölle)
1.10.–2.11.2020, Kiikan koulu, Sastamala (ei avoinna yleisölle)
2.11.–30.11.2020, Sylvään koulu (ei avoinna yleisölle)
30.11.–18.12.2020, Marttilan koulu (ei avoinna yleisölle)
4.–31.1.2021, Sastamalan pääkirjasto, Sastamala (peruttu koronatilanteen vuoksi)
12.2.–4.6.2022 Lapuan Taidemuseo
1.4.–2.5.2022 Huittisten kirjasto (osa näyttelystä)
1.–31.7.2022 Kulttuurikeskus Poleeni, Pieksämäki


Lisätietoja näyttelystä ja sen vuokraamisesta

Lataa tästä Tilaajan paketti, joka sisältää tarkemmat tiedot näyttelystä ja sen lainaamisesta.

Lisätietoja saat myös Pukstaavin amanuenssilta:

Emilia Heikkilä
p. 050 313 1408
emilia.heikkila@pukstaavi.fi

 

Kirjailija-kuvittaja Pekka Vuori. Kuva: Magnus Löfving