Kulttuuriviikoilla tutustuttiin monipuolisesti kulttuuriperintöön!


Loka- ja marraskuun aikana sastamalalaiset 5. luokkalaiset ovat vierailleet Pukstaavin ja Sastamalan seudun museon työpajoissa. Suomalaisen kirjan museossa vitoset perehtyivät kirjapainotaidon syntyvaiheisiin ja askartelivat upeat kirjanmerkit kotiinviemisiksi. Sastamalan seudun museon työpajassa puolestaan tutkittiin jännittäviä, menneisyydestä saapuneita paketteja ja tutustuttiin historiantutkimuksen saloihin.

Lasten ja nuorten kulttuuriviikkojen aikana Sastamalan koulujen 1.–9. luokien oppilaat tutustuvat syksyn aikana eri taiteen ja kulttuurin toimijoihin. Lapsille ja nuorille järjestetään ikäluokittain eri teemaisia työpajoja ja tarjolla on kulttuuria laidasta laitaan – kulttuuriperinnön lisäksi esimerkiksi musiikkia, elokuvia ja kuvataidetta. Kulttuuriviikkoja järjestävät tieto- ja kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, liikunta- ja nuorisopalvelut, perusopetus, Sastamalan Musiikkiopisto, Sastamalan Nuorisovaltuusto, Sastamalan Opisto, Sastamalan seudun museo, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi sekä Suomen Kirjainstituutti.