Vuosi 1918 exlibriksissä

16.02.2018

16.2.–28.4.2018 Pukstaavin galleriassa esillä exlibriksiä, jotka liittyvät vuoteen 1918.

Kirjanomistajanmerkki eli latinaksi exlibris on kirjanystävän tapa merkitä kirja omakseen ja osoittaa näin sille kuuluvaa rakkautta ja kunnioitusta. Merkkiin kuvataan yleensä jotain omistajalleen tärkeää, kuten työhistoriaa tai harrastuksia. Vuosi 1918 oli historiassamme kovin raaka ja sotainen, joten ei ole mikään ihme, että tuon ajan kuvauksia ei exlibriksissä näe – siis suoranaisia sotatapahtumia. Näyttelyyn on kuitenkin koottu exlibriksiä, joita vuonna 1918 on tehty, sekä vuonna 1918 syntyneiden merkkejä. Sotahistoriaan liittyviä exlibriksiä on mukana joitakin: joillain jääkäreillä on exlibris, joihin Jääkäripataljoona 27:n tunnus on osaksi kuvakokonaisuutta kuvattu ja suojeluskunnan logo esiintyy joissain suomalaisissa exlibriksissä. Näyttely välittää kuvan sekasortoisesta aikakaudesta, joka on kuitenkin kätkenyt sisälleen myös rakkaita kirjoja ja merkityksellisiä lukukokemuksia.

Näyttelyn on koonnut Erkki Tuominen Suomalaisen kirjan museo Pukstaaville lahjoittamansa exlibriskokoelman pohjalta.

Onpa tässä elämässä elämää ja maailmassa maailmaa.

Aleksis Kivi

Seitsemän veljestä