Blogi

Kaikuja Suomesta, osa 1

Kaikille avoin kaikuruno-työpaja toteutettiin yhteistyössä Sastamalan opiston kirjoittajaryhmän kanssa, jonka ohjaajana toimii Tiina Laaninen. Kaiku kehitettiin jo viime vuonna, Tunne tilasta tarinaan-näyttelyn aikaan. Näyttelyssä tutkittiin tiloja ja niiden synnyttämiä tunteita kirjallisuudessa, arkkitehtoonisen ajattelun näkökulmasta. Kaiku syntyi mallinnokseksi siitä, miten kirjoittamistakin voi ohjailla mittakaavan mukaan.

Tanka- ja haikurunous lienee monille tuttua, ja niiden pohjalta rakentui kaikukin. Kaiku runomitta kirjoitetaan seuraavan tavukaavan mukaan: 9-3-9-3. Tavumäärät tulevat sanoista Suo-ma-lai-sen kir-jan mu-se-o Puks-taa-vi. Kahteen kertaan tuotettuna tämä tavurytmi synnyttää ikään kuin kaiku-efektin.

Fysikaalisena ilmiönä taas kaiku tarkoittaa signaalin kuulemista alkuperäisen signaalin viivästyneenä kopiona. Signaali heijastuu yleensä kahden aineen rajapinnasta, esimerkiksi. metsän reunasta tai rakennuksen seinistä. (Wikipedia.)

Kaiku todentaa museopedagogiikan perusfilosofiaa: museon tarjonta muuttuu eläväksi kun se kohtaa kävijän, joka luo museon sisällöistä oman merkityksensä, ikään kuin kaiun, jossa on jotakin alkuperäistä, mutta kävijän näköiseksi muuntuneessa muodossa. Pukstaavin kaiku on samalla esimerkki siitä, miten näyttelysisältöä avataan yleisön kanssa ja kuinka osallistetaan kävijöitä tuottamaan omia tulkintojaan ja tuotoksiaan näyttelyteemoista.

Ei kaikua ilman antiikin tarustoa. Ovidius kertoo tarinan Ekho-nymfistä, joka ihastui palavasti Narkissokseen. Suulas kun oli, Ekho-nymfi oli saanut jumalilta rangaistuksen olla puhumatta ensin, siksi hän ei saanut aloittaa keskustelua. Niinpä puhuessaan Narkissoksen kanssa Ekho saattoi vain odottaa vuoroaan ja vastata kuin kaiku. Puolet sanoista huuhtoutui tuuleen ja Narkissos kavahti Ekhon sekavaa käyttäytymistä. Ekho pakeni pettyneenä tultuaan torjutuksi ja riutui rakkauden puutteeseen. Niin hänen puheensa ilmenee enää äänenä, joka vastaa kaiun tavoin. (Ovidius, Muodonmuutoksia I-II.) Marko Gylen tarkastelee Ekho-myyytin ulottuvuuksia kulttuurilehti Mustekalassa otsikolla Myytin totuus. (http://www.mustekala.info/node/35715.)

Kaiku-työpajassa lokakuun alussa keskityttiin Suomi 100 -juhlavuoteen. Alkuun etsittiin suomalaisuuden ydintä toiminnallisen harjoituksen avulla ja Pukstaavin gallerianäyttelystä Sanoja Suomesta, jonka on koonnut Suomen kalligrafiayhdistys. Sen jälkeen osallistujat ryhtyivät luomaan omaa Suomi-kuvaansa kaiuttamalla. Julkaisen syksyn mittaan näitä työpajassa syntyneitä kaikuja Pukstaavin blogissa itsenäisyyspäivään saakka.

Kaikuja Suomesta, osa 1 sisältää kaikuja, joissa Suomi ja suomalaisuus elää maisemassa ja tuoksuu metsältä.

Nina Hildén:

Valkoinen joutsen uiskentelee

lammessa

sinisessä rauhallisesti

lipuen

Jarmo Salonen:

Sinä tuulentuivertama

kanerva.

Ikiaikaisen metsän uusi

kuningas.

Irmeli Minkkinen:

Mitä mä Suomessa rakastan?

Kaikkea?

Puhtautta, rauhallisuutta,

luontoa.

***

Koivuvihta harteilla hyppii,

saunassa.

Juhannuskoivut oven pieleen,

juhlitaan.

***

Nuoren koivumetsän vihreys;

on kevät.

Keltaista, ruskeaa, kuollutta;

on syksy.

Museolehtori Sanna Asikainen

Arkisto